Reisussa opittua

Fyysinen kunto ja päivämatkat

Alkutaipaleesta kävi jo selville että oma fysiikka kestää tämän reissun. Sen verran on omia rajoja koeteltu vaelluksilla ja partiotaitokisoissa. Suurin haaste oli korkeus ja sen mukanaan tuomat haasteet kropan suorituskykyyn.

Päivämatkat olivat suurin piirtein seuraavat (siksak polut huomioimatta)

1. 4,8 km

2. 7,9 km

3. 9,8 km (ilmoitettu 14 km, joka ei pitäne paikkansa)

4. 4,7 km nousua ja 3,4 km laskua = 8,1 km

5. 5,5 km

6. 3 km

7. 5 km nousua ja 11,5 km laskua = 16,5 km

8. 9,1 km

Yhteensä 64,7 km

Baraco Wallin päällä on hyvä taukopaikka

Optimaali reitti

Sen verran uskoin lukemiani kirjoituksia, että lyhin ja halvin Marangu reitti tippui pois jo alkumatkasta. Yritän peilata vaellusreittiämme terveysportti sivuston lääkärin käsikirjaan, miten vuoristotautia voi yrittää ehkäistä. Ensimmäinen suuren riskin merkki on nousu yli 2800 metriin vuorokaudessa. Meidän Lemosho reitillä nousu oli 1400 metristä (Arusha) yöpymään 2780 metriin.

Jos liikutaan yli 3500 metrin korkeudessa, niin päivänousu ei saisi ylittää 500 metriä. Meillä 2. ja 3. päivän muutokset yöpymiskorkeuteen oli 700 metrin luokkaa, joten suuren riskin puolelle mentiin. Toki 3. yötä ennen käväistiin 4300 metrissä ja laskeuduttiin 150 metriä alemmas nukkumaan.

Joka 3/4 päivä pitäisi olla lepopäivä. Pelkkää lepoahan tuo ei ollut missään kohtaa, mutta 4. ja 5. yö vietettiin 4000 metrin tasolla. Ennen 4. yötä käytiin lounaalla 4627 metrissä, josta laskeuduttiin melkein 650 metriä alemmas yöpymään.

Lava Towerista laskeuduttiin laskujoen uomaa

Kuudes päivä tuli ensin nousua 650 metriä, mutta vain 35 metriä korkeammalle missä oltiin jo vierailtu ilman oireita. Viimeinen rykäisyhän on 1200 metrin nousu, mutta sieltä tullaan myös nopeasti sama 1200 metriä alas ja jatketaan vielä edelleen 1550 metriä alemmas nukkumaan.

Kävijämäärät

Mistään ei tunnu löytyvän hyviä tilastotietoja kävijämäärästä. Stedmanin kirjasta löytyy seuraavat luvut, jotka saatu KINAPAlta:

2008-2009: 40709

2009-2010: 44187

2010-2011: 52696

2011-2012: 57456 (toistaiseksi eniten kävijöitä ?)

2012-2013: 55351

2013-2014: 51287

2015-2016: 47232

Luvuissa ei ole päiväkävijöitä. Suomalaisia tilastoista ei löydy, mutta noin 500 - 1000 ruotsalaista yrittää valloittaa vuoren vuosittain. Norjalaisten määrä olisi tilaston mukaan ollut 1000 - 2000 vuosikävijässä. Eniten jaloissa pyörivät jenkit ja britit. Kymmenen vuoden aikana paikallisia vaeltajia on ollut vain 6% kävijöistä.

High season aikaan voi olla haasteita löytää telttapaikka kaikille.

Onnistumisprosentti

Onnistumisprosenttiakaan ei löydä oikein mistään. Jotkut sivustot veikkaavat noin 65% onnistumista. Prosenttia laskee lyhyiden reittien huonot onnistumisprosentit. Lyhyiden reittien epäonnistumiseen on useita syitä kuten huonompi akklimisoitumismahdollisuus, halvemmalla toteutetut vaellukset, joissa hinta näkyy varustuksessa sekä oppaiden taidoissa, hieman huonommalla valmistautumisella lähteneet vaeltajat,... Jotain tilastoja löytyy, mutta luotettavuuden takana voi olla markkinointikoneisto.

eTrip Africa 67% - 100% reitistä riippuen ka 89%

team Kilimanjaro 80% Marangu route

Tanzania on Foot 48% - 98% reitistä riippuen

Leken Adventure 84% - 95% reitistä riippuen

Diamox

Itse hankin Diamox reseptin. Testasin 2*125mg annokselle kotona ennen lähtöä ja totesin ettei merkittäviä sivuvaikuksia ollut muita kun virtsaamistarpeen lisääntyminen. Ymmärrän hyvin miksi jotkut ottaa 250mg annoksia, sillä pillerin puolitus ja toisen puolikkaan etsiminen purkista on hyvinkin turhauttavaa. Itse otin Diamoxia vain kolme kertaa. Viidennen päivän iltana, kuudentena päivänä päivällisen jälkeen ja kolmannen kerran kun heräsin nousua varten. En osaa sanoa että miten olisi mennyt ilman lääkkeen ottamista. Oletan että nuo pari ennen lepoa napsittua pilleriä helpotti saamaan unen päästä kiinni ja saman olisi voinut tehdä ja 2. illasta alkaen. Mutta missään nimessä lääke ei itselläni ollut merkittävässä roolissa.

Jotain tilastoa löytyy yllä olevasta eTrip African linkistä heidän asiakkaistaan. Ainoa tutkimus joka osui silmiini löytyy linkin takaa . Siinäkin perusajatus on useamman päivän vaellus oireiden lievittämiseksi.

Osa huiputti vuoren päivänvalossa

Varusteet

Omat tavarani pakkasin 90L varustekassiin, joka ainakin teoriassa on vesitiivis. Kaikki mitä oli sisällä, oli pakattu myös vesitiiviisiin pusseihin. Kantajalla varustekassi oli muovisäkissä, mutta säkki oli reissujen varrella jo saanut osumia, joten vesi pääsi läpi ja kostuttu myös makuualustaa, joka oli samassa säkissä. Teltan absidissa ei oikeastaan ollut tilaa varustekassille, joten se oli minulla kolmen hengen teltassa sisällä.

Jos on tottunut nukkumaan solumuovialustalla, niin järjestäjän 2 cm vaahtomuovipatja on ihan ok. Itselläni oli ilmatäytteinen alusta lisäksi ja 100kg äijälle se on ihan tarpeen. Vaahtomuovin huono puoli on että se imee itseensä vettä. Suurin osa teltan paikoista on kivisiä, joten maa ei anna mitään pehmikettä.

On ollut muistanut ottaa mukaan retkikäyttöön tarkoitettua lämpömittaria. Vaikka se ei olekaan mikään millin tarkka, niin osaa se kuitenkin kertoa että ollaanko nollan asteen ylä- vai alapuolella. Joten en oikeasti tiedä mitä lämpötiloja tuolla reissussa oli. Eka ja viimeinen päivä olisi mennyt shortseilla, joten lämpötila oli varmaan yli +15 C. Muut päivät oltiin ehkä +10 C, koska t-paita + fleece riitti leirillä teltassa. Huiputuspäivän mentiin lähemmäs nollaa, mutta miinusasteita oli vasta, kun oli hetki kiivetty. Huipulla tuskin oli yli -10 C, mutta voimakas tuuli alkuun vahvisti kylmän tunnetta.

Makuupussina mulla oli -24C extreme pussi, joka oli hieman ylitseampuva tuohon reissuun. Toki villasukat ja shortsit T-paidalla oli hyvä yöpymisasu. Lämmin pussi painoi ja vei tilaa. Jälkeenpäin miettien noin 0 C comfort ja -10 C extreme pussi olisi ollut parempi vaihtoehto. Painosta ja tilavuudesta olisi hävinnyt puolet. Nyt mun kassi pullisteli koko ajan saumoista, kun makuupussi ja untuvatakki yrittivät paisua muotoonsa.

Untuvatakiksi olisi riittänyt jokin kevyt versio. Huipulla ollaan niin lyhyt aika, ettei kunnon taukotakkia sinne oikeasti tarvinnut. Kevytuntsi olisi toiminut leirissä ja jos keli olisi ollut tosi kylmä, olisi sen voinut pukea kuoritakin alle fleecen sijasta.

Sadeviitan virittelyä evakuointikärryjen vieressä

Lämpömittarin lisäksi kaipasin pissapulloa. En nukkunut yhtään yötä ettei olisi pitänyt käydä ulkona vähintään kerran, useimmiten 2-4 kertaa. Nyt heräsin, tuli pois makuupussista, puin ainakin fleecen päälle ja kengät jalkaan, otsalamppu päähän, ulos teltasta, haahuilu vessaan tai pusikkoon ja samat operaatiot toiseen suuntaan. Kun unen saamisessa oli haasteita, niin nyt oli ainakin hereillä, vaikka olisi pitänyt jatkaa unia. Pissapullon kanssa herääminen ei olisi ollut näin totaalista.

Muuten eri toimijoilta löytyy hyviä perusvarustelistoja, joissa ei ole paljoa turhia tavaroita. Ne on perusretkeilytarvikkeita  ja jos jokin puuttuu eikä niitä jatkossa kuvittele tarvitsevansa, niin niitä voi vuokrata. Tai jos jostain syystä lentoon ei kuulu riittävästi matkatavaroita (mulla 2*23 kg + 7kg käsimatkatavara), niin järkevämpää maksaa muutama kymppi välinevuokraa, kuin maksaa laukusta lentoyhtiölle. Minulla matkanjärjestäjä tarjosi veden puhdistustableteilla käsiteltynä, joillakin muilla ne pitää varata itse mukaan.

Vuodenaika pitää huomioida puhuttaessa vaatetuksesta. Meillä ensimmäinen vaelluspäivä oli 10.3. ja se oli viimeinen sateeton päivä. Kaikkina muina päivinä satoi vettä. Etenemisvauhti oli niin hidasta että teknisen kerraston kanssa ei tullut hiki kuin laskeutumisosuudella. Normaalisti itselläni kolme käyttöpäivää ja sen jälkeen ei kerrasto enää toimi yhtä hyvin. Nyt olisi pärjännyt yhdellä kerrastolla. Sade tuotti enemmän haastetta, koska kun se kastoi jotain, niin aurinkoa ei riittänyt kuivaamaan sitä. Ainoa paikka missä vaatteet kuivu oli päällä. Tästä syystä oli hyvä että kaikkea oli kahdet mukana: housut, päälitakki, kengät,... Tällöin oli aina jotain kuivaa laitettavaksi päälle leirissä.

Jotain meni myös reissussa rikki. Pitkälahkeisilla shortseilla tuli kilometrit täyteen ja kangas vaan repesi reidestä. Ei se käyttöä olisi haitannut, jos niitä olisi oikeasti tarvinnut. Goretex housujen vedenpitävyys tuli todistettua menetetyksi. Noiden housujen tärkein ominaisuus oli lumilukot huipulta alas tuloa varten. Ilman niitä olisi kyllä ollut lunta alakerta täysi. Itsellä oli mukana myös Rukan peruskeltaiset sadehousut, joista vesi ei mene läpi vaikka tulisi kuinka monta pilaria. Alkuun minulla oli mukana Disneylandistä 3 eurolla hankittu sadeviitta, joka on pelastanut monella lomamatkalla. Nyt vaan revin sen pääosan liian innokkaasti paikoilleen ja huppu repesi. Repeämä levisi kahdessa päivässä helmaan saakka. Haltin päivärepusta hajosi ompeleet. Kiinalainen laatutyö vaan ei taaskaan jaksanut. Toki reppu pysyi sen verran kasassa että kesti reissun loppuun saakka ja siinä oli vakiovarusteena sadesuojus, jota tähän vuodenaikaan todella tarvitsi. 

Toisen vaellusryhmän opas oli kävelevä sateenvarjo- ja vaellussauvateline

Itselläni ei ollut mukana sateenvarjoa. Se olisi ollut poncho-mallisen sadetakin kanssa hyvä parivaljakko, niin pää ja repun yläosa olisivat olleet suojassa. Toki sateenvarjon tulee olla normaali iso golf-kentällä käytettävä malli, jonka mahduttaminen matkatavaroihin voi tuottaa haastetta. Ammuttava malli ei olisi toiminut samalla tavalla.

All inclusive

Vaelluksen järjestäjän toimintamalli oli että osallistujan vastuulla on hankkiutua Kilimanjaron lentokentän ulko-ovelle ja he toimittavat asiakkaan takaisin viereiselle ovelle reilun viikon päästä. Jos riitti yksi yö ennen vaellusta ja yksi yö vaelluksen jälkeen, niin vaelluksen hankinnan lisäksi olisi riittänyt lentojen varaaminen.

Lentojen lisäksi todellisuudessa tarvitaan vielä vähän muuta. Matkavakuutus pitää olla. Jos joudutaan evakuoimaan tai kuljettamaan sairaalahoitoon toiseen maahan, niin lompakon pitää olla kunnossa tai pitää jakaa riski jonkun kanssa. Todennäköisesti oma matkavakuutus ei ole riittävän kattava.

Reissun ensimmäisen päivän vedet pitää ottaa mukaan hotellilta. Hanavesi on ihan ok, jos sinulla on vedenpuhdistustabletit mukanasi. Huiputuspäivän energianlähteet ovat sinun vastuullasi. Kahden päivän ruokailuja vastaava kulutus pitäisi jollain keinoin täydentää.

Tavarat kasassa ennen huiputusta. Kantajat nukkuvat joten teltat ovat vartioimatta.

Vaikka mukanasi onkin iso ryhmä ihmisiä, niin loppujen lopuksi vastaat itse itsestäsi. Opas hoitaa kartanluvun ja navigoinnin, mutta hän ei huolehdi sinun jaloistasi tai siitä mitä sinulla on jaloissasi. Kantaja pystyttää sinulle teltan ja toimittaa varustekassin sinne, mutta kukaan ei kuivata vaatteitasi tai huolehdi siitä että teltta pysyy sisältäkin kuivana koko reissun ajan. Jos jätät teltan läpät sateeseen auki, niin vain sinä kärsit siitä. Järjestäjä toimittaa sinulle varustelistan, mutta kantajaa kiinnostaa vain se että kassisi painaa alle 15 kg. Sinun vastuullesi jää valita makuupussin tai kolmen kilon meikkipussin välillä. Kokki ja keittiöteltan vastaava pitävät huolta että vesipullosi on aina täysi, kunhan vain annat pullon/juomapussin täytettäväksi. Kukaan ei kuitenkaan tarkista joitko päivän aikana puoli litraa vai viisi litraa. Toki opas sen muutenkin näkee sitten reissun aikana, kun vaeltajan kunto laskee.

Tähän pakettiin kuului automaattisesti WC-teltta. Joillakin toimijoilla se on lisähintainen, koska se vaatii yhden kantajan lisää tiimiin. Pysyvät WC-rakennukset ovat tuloillaan vasta leirialueille ja niitä on vielä vain muutama siellä missä niitä on. Perusajatus kuitenkin on että lattiassa on reikä, eikä mitään huuhtelumekanismeja ole. Joku kuitenkin siivosi nuo kiinteät rakennukset, koska yön aikana tulleita mutajalanjälkiä ei aikaisemmin näkynyt. Vain ekana yönä yövyimme WC:n lähellä, että sinne olisi ollut yöllä järkevä matka. Vanhemmat WC:t on lautahökötyksiä, joita siirrellään tarpeen tullen uuden kuopan päälle. Toki niitä on myös useampia ripoteltuna alueelle. Meillä WC-paperikin kuului pakettiin, vaikka päivämatkoja varten sellaista mukana kannoinkin.

WC-teltta oli ihan majoitustelttojen vieressä.

Kerran elämässä

Eihän tuo alue sinänsä eroa mistään muusta luonnonpuistosta. Maisemat ovat kiinnostavia, kulkeminen on sallittu vain sovituilla poluilla ja yöpyminen pitää tapahtua leirialueilla. Käsivarteen ajomatka taukoinen vie 16 tunnin luokkaa. Lento Kilimanjarolle ja ajomatka hotellille hoitunee 20 tunnissa.

Itse olen käynyt Haltin maastossa noin viiden vuoden välein. Puuton luminen tunturi kutsuu edelleenkin puoleensa. Jos joutuisin maksamaan joka vaellusvuorokaudesta valtiolle yli 100 euroa, niin olisiko se kertakin riittänyt ? Kilimanjaron suhteen on sama asia. Vuorta voisi lähestyä hieman eri reittiä, niin kokemus olisi erilainen. Enkä pistäisi pahaksena perskahveja huipulla onnistuneen suorituksen jälkeen. Mutta kun lähtöraha on vähintään 2000 euroa, niin aika ainutkertaiseksihan tuo kokemus sen jälkeen jää.

Jokikylän Poika vaelluksensa alussa

Matkalla takaisin

Aamupalalla ei ollutkaan fast menua, vaan nyt palattiin normaaliin slow food ajatteluun, kun en ollut herännyt 06:00 aamupalalle, vaan olin yhdeksään pintaan viimeisenä asiakkaana menossa aamupalalle. Nyt tarjolla oli paikallista pekonia ja tarjoilija suositteli espanjalaista munakasta, mikä oli hyvä yhdistelmä pekonin kera. Tuoretta vesimelonijuomaa oli myös tarjolla ja paikallista kahvia, joka suomen mittapuussa on ihan juotavaa.

Boda boda tai Toyo on paikallinen moottoripyörä taksi.

Osa on mopon tehoisia ja yksikään ei tunne liikennesääntöjä.

Paluukuljetuksen aikataulun kanssa jouduimme hieman säätämään, kun kuski olisi halunnut lähteä kolme ja puoli tuntia ennen lentoa kentälle. Kun meillä oli yksi ainoa kuski käytettävissä, niin vaellusparini olisi siirtyneen lentonsa takia joutunut odottamaan puolitoista tuntia enemmän kentällä. Siirsimme lähtöä tunnin myöhemmäksi.

Toki kuski taisi olla oikeassa, kun meno kentälle kesti puolitoistatuntia ja kentällä oli ensin turvatarkastus, sitten laukkujen luovutus useampaan pisteeseen, jotka kaikki jakoivat saman vaa'an, matkatavaratulostimen ja boarding pass tulostimen. Tämän jälkeen poistumisilmoituksen teko lähes samoilla tiedoilla kuin viisumihakemus tehtiin sekä viisumin leimaus, jossa riitti pelkkä sormenjälki tällä kertaa mun jonossa. Toisessa jonossa, jossa oli kaksi tarkastajaa, otettiin koko neljän otoksen setti, jonka takia heillä kesti saman aikaa kuin yhden tarkastajan jonossa. Vielä kerran yksi turvatarkastus, ennen kuin pääsi koneeseen. Taisin olla neljänneksi viimeinen koneeseen nousija.

Etiophian Airlinesin aikataulut näyttävät sisältävän viivästymisvaraa, josta syystä neljän tunnin odotusaikana ennen Arlandan koneeseen hyppäämistä venyi viiteen tuntiin. Lentoasemalla oli edelleen heikkotehoinen langaton verkko ja kauppojen hinnoittelu länsimaisen lentokentän tyylinen. Iso pringles tuubi + 0,5 litran kylmä juotava yhdeksän taalaa.

Coca Cola on sponsoroinut myös Arusha - Moshi välin kilometripylväät

Arlandassa kuvittelin että minulla on kiire vaihtaa terminaalista 2 terminaaliin 5, joten yritän suunnata rivakasti kohti passintarkastusta ja terminaalin vaihtoa. Terminaalit olivat loppujen lopuksi ihan vierekkäin, mutta niiden välinen ovi oli kiinni. Seinässä ei ollut mitään opastetta tai aukioloaikaa. Lopulta löysin painikkeen, jonka takana joku opastushenkilö sai sitten kerrottua että ovi aukeaa kello 06:00 eli noin vartin päästä. Odotusaulassa ei tietenkään ollut mitään palveluita, kuten WC tai transfer service, joka olisi voinut kirjoittaa minulle puuttuvan boarding passin. Toinen vaihtoehto olisi ollut seurata exit kylttejä ja sitten siirtyä sitä kautta Termanil 2:een.

Boarding passin sain sitten tulostettua SASin automaatista. Koska ruotsi on looginen maa, niin se ei onnistunut koko matkani varauskoodilla, vaan minun piti tajuta kaivaa puoli vuotta vanhasta sähköpostista SASin oma varauskoodi. Ehkä tämä oli se perimmäinen syy etten saanut koko maihinnousukorttia alun perin Kilimanjaron kentälläkään.

Päivä 8: Mweka Huts - Mweka Gates

Pyysimme hieman aikaisempaa herätystä, jotta pääsemme täältä sateesta pois. Sadetta on jatkui yhteensä 22 tuntia putkeen voimakkuuden vaihdellessa saavista suihkuttimeen. Vaelluskaverini nukkui putkeen 12 tuntia.

Viimeinen aamupala ei yllätä. Kaakaon, vehnävellin ja letun voimalla mennään. Letun väliin siivutamme vesimelonia.

Eilen illalla olisi pitänyt olla juomarahojen antoseremonia, mutta emme jaksaneet sitä pitää eikä sateessa muutenkaan olisi ollut mukavaa. Kaikenlaisista ehdotuksista huolimatta päädyimme 10% tasoon matkan hinnasta operaattorille. Rahat annoimme oppaalle, joka jakoi ne roolituksen mukaan. Kaikille pohjalle 40 dollaria ja enintään 80 dollaria. Nämä summat kerrottiin julkisesti seremoniassa.

Koska sade loppui niin seremonia pidettiin ennen liikkeelle laskua. Osa lauluista oli samoja kun toisena päivänä. Opas kiitti meitä ja tiimi onnitteli huiputuksesta. Me vastavuoroisesti kiitimme tiimin tuesta.

Tipping seremonia

Koska en usko että sade päättyi niin lähden liikkeelle sadevarusteissa. Vielä pitäisi päästä alas 1473 metriä 9,1 kilometrin matkalla. Alku on vielä jyrkkää. Vaikka saa mennä suoraan alamäkeen niin keskivauhti on vain 2,8 km/h. Kun polku muuttuu tasaisemmaksi 4x4 pelastustieksi, niin väsymyksessä ei irtoa kuin 4,5 km/h nopeus. Se on aika vähän alamäkeen 5kg kantamuksilla.

Ei vaan reisilihakset jaksa viedä edes alaspäin

Portilla viimeinen kirjaus vieraskirjaan. Nyt kysytään että missä huipulla ja mihin aikaan vierailit. Koska paluukyyti tehdään peruspakulla, niin kävelemme vielä 15 min alarinteessä olevaan turistirysään. Sieltä saamme ostettua T-paidan, saamme lounaan ja ekan kylmän nestetankkaukseen. Lisäksi meille jaetaan certifikaatti suorituksesta. Oma sertifikaattini on numero 900832. Kautena 2011-12 KINAPAn tilaston mukaan vuorella vieraili 57456 henkeä ja arviolta 65% onnistuu huiputuksessa. Sen verran väsynyt on pää, ettei tajua laittaa märkää selkäreppua kuivamaan suoraan auringonpaisteeseen lounaan ajaksi. Se on kiva ottaa huomenna käsimatkatavaraksi.

Tuttuja eläimiä piha täynnä

Moshista mukaan tulleet kantajat jäävät tänne ja pakuun istuutuu Arushaan palaavat. Kuskin mukana on tullut kitaristi, joka laulaa ja soittaa ekan puolituntia rinnettä alas päätielle. Kahden tunnin rutistus ja auto purkaa meidät hotellille.

Jotenkin jäi se tuntuma että tipit olisi voinut olla käytännössä mitä tahansa valuuttaa. Matkalla hotellille pysähdyimme Forexin konttorille, jossa kantajat vaihtoivat dollarit paikalliseen valuuttaan. Forex olisi vaihtanut esimerkiksi seuraavia valtavaluuttoja: dollarit, eurot, punnat, jenit, Norjan kruunut, Ruotsin kruunut ja Tanskan kruunut.

Pyydämme kaksi avainkorttia, jotta virta huoneessa pysyy päällä ja erityisesti huonekohtainen lämminvesiboileri pitää lämmityksen päällä. Samoin elektroniset laitteet jatkavat latausta. Veden lämmetessä jatkoimme nestetankkausta tiimimme paikalla olevien jäsenten kanssa.

Päivä 7: Barafu Huts - Stella Point - Uhuru Peak - Barafu Huts - Mweka Huts

Huiputuspäivä alkoi jo edellisen päivän puolella. Kun uudeksi harrastukseksi muodostunut nestetyhjennys kutsui teltan ulkopuolelle niin illalla yhdeksältä leiriltä näkyi kirkkaana Moshin valot. Kun meidät herätettiin 22:30, niin valoja ei näkynyt vaan olimme pilvessä. Kevyen aamupalan aikana alkoi sitten jo tipahtelemaan vesipisaroita. Oi sitä onnen tunnetta.

Hieman haastavaa oli miettiä pukeutumista, koska odotusarvo oli -10 C ja kevyehköä tuulta. Siis veikkaus, ei mitään luurista katsottua ennustetta. Oppaan ohje oli että laita kaikki päälle ja poista sitten, jos on tarvetta. Päädyin perusurheilukerrastoon ja ohueeseen fleecevälikerrastoon. Yläkroppaan vielä paksumpi fleecetakki ja goretex asu koko kakun päälle. Päähän windstopper fleecepäähine korvaläpillä ja paksut sormikkaat. Jalassa vaellusjalkineet sekä perusvillapohjasukka. Gorehousuissa kannattaa olla lumilukot. Reppuun pakkasin untuvatakin, nestettä ja kaikki mukana tuomani suklaapatukat.

Sitä mitä ei missään kerrota on että sinun pitää ruokkia itsesi huiputuspäivänä. Toki ruoka oli hieman hiilaripainoittaisempaa edellisenä päivänä, pari paahtoleivän siivua herätessä auttaa alkuun ja pienen korjausliikkeen antaa huiputuksen jälkeinen lounas. Oma Suunnon kelloni antoi huiputuksen energiakulutukseksi yli 4600 kcal joka lienee raavaan miehen kahden päivän energiantarve.

Ensimmäinen nousu on louhikko Kosovo Campsiten tasanteelle. Pimeässä ja reissun alkuun ei mitenkään mun suosikkeja. Sen jälkeen taivallus jatkuu pääasiassa lumen, mutta myös soran seassa harjannetta pitkin. Jokaista kuljettua 100 metriä kohden noustaan 30 metriä. Joskus vähemmän ja joskus enemmän.

Tauot ovat lyhyitä. Vähän nestettä ja vähän patukkaa, jonka jälkeen eteenpäin. Kukin ryhmä etenee omaa tahtia. Liian nopea tahti kostautuu jossain vaiheessa. Fazerin perussiniset suklaapatukat toimii hyvin. Tuplassa on selkeästi jotain vettä kun hampailla ei saa puraistua. Sen verran on kivikkoa ja harjannetta että muiden ryhmien valot välillä häviää. Toisaalla edessä menevien ryhmien valot näkyy edelleen yläviistoon eikö toivoa huipusta vielä ole.

Yksin ei tarvitse olla, vaan valojonoa on edessä ja takana

Noin 5350 metrin korkeudessa iskee tarkistus, koska hengitämme katkonaisesti. Happisaturaatio on laskenut 74. Ohjeena "hengitä sisko, hengitä syvään". Joten kun tahti hieman hellittää niin käytän koko kroppaa hapen saamiseen keuhkoihin vaikka sillä hetkellä ei tarvitsisi. Kun ponnistaa isomman askeleen niin matka jatkuu seuraavalla askeleella vasta kun on hengittänyt pari kertaa. Otan myös ainoan reissun päänsärkypillerini tässä kohtaa, koska takaraivossa jokin enteilee säryn kohta tulevan. Ennen kipuamista otin 250mg Diamoxia.

Taivallusta on tehty jo tunteja eikä mielenkiinto riitä kuin katsomaan seuraavan askeleen paikkaa ja oppaan kantapäitä. Kellon antama GPS pohjainen korkeustieto sentään kertoo että matka etenee. Sekin hyppelee +-20 metriä kun kellon ottaa hihasta ulkoilmaan. Edessä olevasta ranskankielisestä neljän naisen ryhmästä yksi jämähtää paikalleen ja opas ottaa ohjat käsiin. Itseäni eniten kiinnostaa että pysyykö kirkas keli, jonka kuitenkin saimme jo lähdössä, loppuun saakka. Omalla oppaallemme riittää happea ja hän laulaa letkan kärjessä. Laulujen tempo on niin rauhallinen etten ihmettele että joku on kävellessä nukahtanut.

Vihdoin edessä olevien valot osoittaa vaakavistoon ja ensimmäinen etappimme on päättymässä Stella Pointiin puoli viiden paikkeilla. Sinänsä tähän pisteeseen pääsy antaa jo sertifikaatin huiputuksesta. Mutta meillä on koko ajan ollut tavoite Uhuru Peakille, joten jatkamme matkaa ottamatta edes kuvia paikalta.

Jossain tässä kohtaa opas kertoo että huipulle ei jäädä viettämään aikaa, vaan kuvat ja menoksi. Koska aurinko on noussut seitsemän pintaan ja meillä on matkaa jäljellä alle tunti, niin alan ihmettelemään että miten käy auringonnousun seurannan kanssa.

Vielä on hetki aikaa ja vähän matkaa huipulle

Loppumatka oli selkeästi helpompaa eikä vaatinut samanlaista ponnistelua. Noin 10 m/s vastatuuli hieman pisti palelemaan, mutta löytyi niitä suojankin paikkoja.

Koska olimme niin paljon korkeammalla, niin auringon sarastua alkoi erottumaan kuuden jälkeen. Noin 06:30 seitsemän tunnin ponnistusten jälkeen saavuimme Uhuru Peak huipulle auringonpaisteessa ilman pilven häivääkään ympärillämme.

Uhuru Peakille tuleva kulku-ura keskellä

Tässä kohtaa untuvatakki niskaan ja kuvaamaan. Aikaa meille ei annettu liikoja ja hoputettiin kuvaan kyltin kanssa ennen kuin seuraava ryhmä saapui. Kiireen tarkoitus on kait vähentää vuoristotautiin sairastumisen riskiä, mutta itse olisin kyllä tuolla paikalla ja tuossa kelissä normaalisti juonut päiväkahvit sekä mussuttanut päiväkeksit.

Kilimanjaron toinen huippu Mawenzi

Alaspäin pääsi selkeästi nopeammin. Stella pointista lähtien on mutkittelupolun vieressä nopeampi ja suorempi laskeutumisura. Lumilukot kiinni ja kantapäätä hankea vasten, niin matka eteni. Suurin hidaste oli oma lihaskunto, koska reidet tekee ihan sikana töitä. Vihdoin 09:20 olemme takaisin leirillä. Jo tuntia aiemmin huippu on ollut pilvessä ja näkymät hävinneet.

Tauko ennen laskun jatkoa. Keskellä olevalla tasanteella on Kosovo Camp

Ohje oli että tunnin saa nukkua, sitten on herätys, tavaroiden pakkaus sekä lounas. Ohjeet annetaan kun pilvestä tippuu ensimmäiset pisarat. Nukkua saa vain kyljellään ettei keuhkoissa mahdollisesti oleva neste hukuta. Tämä ristiriidassa kellon informaation kanssa koska sen ehdottama palautumisaika on 55 tuntia.
Suunnon kellon movescount raportti

Tunnin päästä lounas on normaali vihanneskeitto sekä paahtoleipää ja lettuja. Univelkaisena ruokahalu on lähes olematon. Vaikka sataa, niin uskon että vanhojen goretex housujeni vedenpitävyys riittää. Niinpä, kotosuomessa tuli tehtäväksi jotain uushankintoja.

Tuskaista matkaa seuraavalle leirille on vain 7 km mittainen. Paitsi että joka askel on alaspäin ja jokaisella askeleella väsyneet lihakset huutaa hoosiannaa. Kun päästään kasvillisuusalueelle, niin polku muuttuu entistä huonommaksi. Se on kyllä tien levyinen, metrin maanpinnan alapuolella. Sen on muovannut vuosien sateet ja ihmisen kulkeminen.

Kun sade yltyy ja yltyy, niin kulku-uramme täyttyy vedestä. Alkuun sitä hyppii kiveltä kivelle yrittäen pitää kengän kuivana. Loppuvaiheessa sitä kävelee vain virrassa ja toivoo että kenkä pitää. Lumilukoista on jotain apua mutta pikkuhiljaa todenmäköisesti varresta kenkään menee vettä sisään. Apuopas kertoo ettei ole tällä polulla nähnyt koskaan näin paljon vettä.

Onneksi juomavesi saatiin sadeveden keruujärjestelmästä

Aamun positiivisuus alkaa kääntyä toiseen suuntaan kun pääsemme vihdoin leirille. Itselläni ainoa kuiva paikka on hupun sisällä ollut pää. Väsymys pakkaa pintaan ja jalan lihakset valittavat ylikuormituksesta. Kantajat eivät ole kokonaan saaneet telttaa pysymään kuivana ja makuumatossakin on kosteusvaurioita. Absidiin voisi alkaa istuttamaan siemenperunoita, niin mutavelliä se on. Jonkinlainen nälkäkin alkaa olla.

Ihmettelen vaan että missä tilassa ne mainoslauseiden huiputusbileet on tarkoitus viettää. Itsellä kun on vain kolme tavoitetta:

1.kuivaa päälle, siten että huomiseksi on toiset kuivat vaellusvaatteet
2. ruokaa
3. unta

Päivälliseksi saamme keittoa, riisiä ja naudanlihakasviskastiketta sekä mangonpaloja jälkiruoaksi. Koska seuraavana aamuna on kantajia yksi lisää, niin lienemme saaneet ruokatäydennystä.

Onneksi tämä märkyys tapahtui toiseksi viimeisenä päivänä, koska tuolla ei ole mitään muuta kuivatusjärjestelmää kuin aurinkoa. Kun vain sataa ja sataa, niin koko ajan mennään vain märempään suuntaan. Tämän yön jälkeen makuualustan kosteus oli jo siirtynyt makuupussin ulkopintaan. Yksi yö lisää niin se kosteus olisi ollut makuupussin sisäpinnassa.

Päivä 6: Karanga Campsite - Barafu Huts

Kaikki aamut ovat rullanneet samalla aikataululla. Kun katson kelloa, niin minulla on kuppi kuumaa Kilimanjaro teetä 06:07 kädessäni. Pikku hiljaa teetä siemaillessa puen päälleni, tyhjennän ilmat ilmapatjastani ja änken kaikki tavarani 90 litran kassiin takaisin. Pieni piipahdus toimiston puolella ja noin seitsemältä huomaan kantavani puolityhjän vesipussini aamupalapöytään täytettäväksi. Tänään, kun suklaapuuro, kaakao, paistetulla munalla päällystetty paahtoleipä ja ananaksella koristeltu lettu on syöty, niin varttiavailla kahdeksan pakkaan täyttä vesipussia päiväreppuuni. Kun kaikki on kunnossa niin yleensä olemme olleet leirin ensimmäinen tai toinen ryhmä liikkeessä.

Vaikka mitään seinämää tänään ei ole edessä niin aamun ensimmäisen 2 km aikana noustaan 400m. Päivän lopussa on vielä pätkän jyrkempi 30 minuutin rutistus varsinaiseen Barafu Huts leiriin.

Taas aamu aloitettiin reippaalla nousulla

Ilmoittautuminen on korkeimmalla kohdalla, josta laskeudutaan kalliokielekkeen johonkin nurkkaan lepäämään loppupäiväksi. Leirialue on tähän mennessä roskaisin.

Pätkä oli sen verran lyhyt ja jyrkkä etteivät kantajat ole kunnolla ehtineet saapua paikalle. Ruokailuteltta on pystyssä ja sieltä saamme suojaa siksi ajaksi kun kantajat vesisateessa pystyttävät majoitus- ja WC-telttoja. Jep, tämän päivän sade on tunnin liian aikaisessa, koska olemme perillä ennen yhtätoista.

Koska keittiöteltta ei ollut pystyssä yritin ottaa ennen lounasta pikaiset torkut siinä onnistumatta. Normaalisti keitossa vihannekset on ollut pilkottuina max 2mm paloihin. Nyt samassa keittopohjassa tarjoiltiin isompia paloja uutena tuttavuutena parsakaali. Myös juustolla kuorutettuja paahtoleipäkolmioita oli tarjolla. Ananaksesta riitti vielä jälkiruoaksi.

Päivän teema on lepo. Lounastorkkujen aikana sade oli hiljentynyt paitsi ettei ollut. Kun nenäliinahiutaleet osuu teltan pintaan niin siitä tulee vain pienempi ääni. Oman telttani pintaan oli tunnissa tullut 2cm kova kuori.

Valkokaulaiset korpit ovat alueen vakioasukkaita, jotka putsaavat ruuantähteet pois

Päivällinen tarjotaan hieman aikaisemmin viideltä, jotta saisimme ainakin yritettyä nokosia ennen matkan huipennusta. Päivä 7. alkaa herätyksellä tänään 22:30, jonka jälkeen taivallus huipulle alkaa.

Taitaa olla lihapuoli kortilla, kun keiton jälkeen oli spagettia tarjolla vihanneskastikkeen kera. Happisaturaatio oli edelleen 84. Pientä syvään hengittämistä on huomattavissa, mutta muuten lähtötilanne yön haikille on hyvä.

Päivä 5: Barranco Huts - Breakfast Wall - Karanga Campsite

Aamu ei eronnut edellisistä. Vehnävelliä, paahtoleipää, paistettua munaa ja nakki. Suurin ero muihin päivään rajoitti majoitusalueen toisen reunan. Aamun alkaijaiseksi pitäisi kiivetä The Barranco Wallin päälle.

Breakfast Wall kiivetään heti aamiaisen jälkeen

Missään ei oikein ole korostettu että tähän nousuun pitää Kilimanjaron valloittajaksi aikovalla olla jotain liikkuvuutta ja lihaksia. Noin 250 metrin paikoitellen pystysuoraan nousuun pitää jalan nousta, koordinaation olla kunnossa ja paikoitellen auttaa itseään myös käsillä. Toki samaan aikaan rinteen nousi 7-vuotias tyttö Austinista ja 69-vuotias nainen Etelä-Afrikasta.

Aamiaisseinämän nousuun meiltä kului tunti ja vartti. Vaikeimmat paikat olivat alkupäässä. Keskivaiheessa siirryttiin loivasta rinnettä sivuttuin ja noustiin hieman tiukempi 10-20 metrin nousu. Tämä lienee reissun hauskin osuus koska siinä oikeasti joutuu tekemään jotain päästäkseen ylös.

Oikein muotoiltu paketti mahtuu kivipaasien välistä.

Reisissä tuntui eilisen kahden tunnin laskeutumisen jälkeen jotain ja tänään kiipeämisen jälkeen halusi venytellä. Muuten fyysinen rasitus on ollut ihan normaalia. Treenata voi vaikka jossain isossa museossa ja viitisen tuntia hiipiä väkijoukon tahdissa sekä aina kerroksen päähän päästyä kävellä rappuset alas ja ylös. Toki harvaan museoon saa ottaa mukaan päivärepun.

Matkalla näimme kaksi harvinaisuutta. Meidän oppaamme mukaan rinteillä työskentelee vain noin 20 naispuolista kantajaa. Miespuolisten määrää hän ei lähtenyt edes veikkailemaan. Itse hän oli työskennellyt 14 vuotta vaellusten parissa. High season kaudella kuukaudessa hän tekee 3 noin 7-8 päivän vaellusta.

Tänään ehdimme ennen lounasta majoituspaikkaamme. Telttailualue on jyrkähkö rinne, johon on saatu tasoitettua teltan nukkumatilan kokoisia alueita. Itselläni absidissa on sen verran jyrkyyttä että oli parempi laittaa pari kiveä teltan eteen ettei alarinteestä tartte vaelluskenkiä hakea. Lounaan porkkanakeiton kera saatiin kanan siipi ja ranskalaisia.

Sää ei suosinut tänään. Kun sade taukosi niin pilvilautat peittivät näkyvyyden yläpuolella olevaan jäätikköön. Näkyvyys hävisi paikoin 50 metrin päässä olevaan uuden vessan perustuksiinkin.

Matkalla oli useampikin kivi, jota olisi pitänyt hieman auttaa...

Päivälliseksi saatiin valkosipulileipiä kurpitsakeiton kanssa. Pääruokana oli riisiä ja papukastiketta. Jälkiruoka oli lämmitettyä tuoretta ananasta. Simppeliä, mutta erittäin hyvää. Happisaturaatio oli 89, joten jotain kroppa on jo suostunut hyväksymään.

Illalla vedin myös päivän doping annoksen: 1 antimalariapilleri,  2 precosan pilleriä ja nyt ensi kertaa puolikas Diamox pilleri. Tarkoituksena varmistaa hieman parempi yöuni, koska vuorokauden päästä ei nukuta.

Päivä 4: Moir Huts - Lava Tower Campsite - Barranco Huts

Aamulla oli mannapuuron tyylistä suklaapuuroa ja paahtiksen kanssa paistettu munakas ja nakki. Meidän kantajilla oli lähtiessä mukana 24 munan kenno. Itseltäni ei onnistuisi niiden ehjänä kuljetus. Varmaan siksi suosittu ruoka-aine, kun sisältää säilyvän pakkauksen.

Polku oli välillä tasaista hiekkatietä ja välillä pääsi muistelemaan Hetan pään kivikkoisia nousuja.

Sadekausi on tekemässä selkeästi tuloaan. Tänään sade alkoi tuntia aikaisemmin. Lava Towerin nousussa se muuttui lumeksi. Tänään on oltu korkeammalla kuin koskaan. Lava Tower on 4627 m korkeudessa. Vierailun tarkoituksena on helpottaa akklimisoitumista, sillä lounaan jälkeen laskeuduttiin yöpymään n. 4000 m korkeuteen.

Vaikka tälläinen vaeltaminen tuntuu oudolta että itse kantaa vain päiväreppua ja kantajat kantavat kaiken muun, niin tänään Lava Towerille saavuttua sai astua suoraan suojaan ruokailutelttaan nostamatta tikkuakaan ristiin. Lounaaksi tarjoiltiin hetken kuluttua vihanneskeittoa, perunaa, vihanneksilla täytettyjä ja grillattuja kolmioleipiä sekä jälkiruuaksi lettu, jonka päälle sai rutistaa jonkun sitrushedelmän nesteen. Sitrushedelmä näyttää sitruunan ja limen yhdistelmältä ja maistuu appelsiinilta.

Keittiöteltassa on suojassa tavarat ja Lava Towerille kiivenneet kantajat.

Meidän ryhmässä on 8 kantajaa. Kahdella on vaeltajien omat duffelikassit ja samaan pakettiin on ympätty leirituoli ja 2 cm vaahtomuovipatja = 20 kg paketti. Yhdellä on vessateltta ja portapotti. Ruokailuteltan vastaava kantaa tarjoiluastiat sekä kaasupullon (kuori 6kg, kaasu 8kg = 14kg), polttimon ja keitinlevyn. Muille jakaantuu loput teltat, keittiövälineet ja ruokatarvikkeet. Opas, apuopas ja kokki kantavat vain oman rinkkansa. Toki oppaalla on esim happipullo ja ea-välineet. Tuskin kokinkaan repussa on pelkkiä pitkiä kalsareita. Kantaja saa kantaa enintään 20kg sekä omat tarvikkeensa max 5kg.

Aamupäivällä meitä vastaan tuli ryhmä kantajia ilman taakkaa. He olivat hakemassa päivän toista lastia Shira 2 leiristä. Yllättäen vessan rakentamisessa tarvittava sementti on pakattu 20kg pusseihin. Vaikka heillä ei ollut mukana omia tarvikkeita niin 5kg ylipainoa ei saa ottaa.

Kirkkaanvihreän repun sadesuojuksen yläpuolella pussissa oma 15kg duffeli, tuoli ja makuualusta.

Päivän maisemat olisivat olleet upeat mutta sade ja pilvet pilasivat näkyvyyden. Pieniä pilkahduksia näki kun sattui katsomaan oikeaan suuntaan oikeaan aikaan. Kuten auringon viimeiset säteet Kibon huipulle ennen auringonlaskua ja uutta pilviverhoa.

Koska lounas oli erittäin tukeva niin päivällinen oli kasvisruoka-ateria. Vihenneskeitto, johon on hyvä dipata paahtoleipä sekä kierrepastaa vihanneskastikkeella. Vaikka tultiin 200m viime yöstä alaspäin niin happisaturaatio oli sama 84. Toki Lava Towerin päällä orastanut päänsärky on kadonnut. Vähän oli syytä myös liian vähäisessä nestetankkauksessa aamulla.

Päivä 3: Shira 1 - Simba Cave - Moir Huts

Aamulla samat kuviot kuin eilen. Lettu vaihtui paistettuun munaan ja nakki muusatusta perunasta ja vihanneksista tehtyyn höhhöön paistokseen.

Shiran tasangon läpi kulkeva pätkä on huiputuspäivää lukuunottamatta pisin, mutta ehkä myös helpoin. Reitti vastaa Hetta-Pallas reitin hiekkateitä, jonka loppupäässä oli muutama vaativampi nousu. Matkaan kului vain neljä tuntia ja nousua taas noin 700 metriä.

Matkalla näkyi afrikansivetin ja vesipuhvelin jälkiä. Alempana pusikko oli metrin korkuista, mutta ylempänä yli kolmemetristä, joten 3-10 vesipuhvelin lauma suolakiven haussa piiloutuu sinne näppärästi.

Apinoiden ja neliraitahiirien lisäksi voi nähdä todellisuudessa vain muiden eläinten jälkiä

Päivä oli säältään eilisen kaltainen. Aamupäivä pilvistä ja puolilta päiviltä alkoi sade. Sade vaan oli tänään sen verran rajumpaa tuulen kera että myös sadehousut olisi kannattanut laittaa jalkaan.

Lounaaksi oli siivutettuna paistettua perunaa, jauhopohjan päälle vihanneksista, munasta ja juustosta valmistettu piirakanpala, rasvapaistettu kananpala ja pillimehu.

Lounashetki sateensuojassa teltassa. Vielä oli pillimehua tarjolla.

Kun sade lakkasi kolmen pintaan, teimme pikavisiitin pohjoiselle reitille ja kiipesimme 4300 metrin korkeuteen harjanteen päälle. Viidestä vain yksi sai kännykkäänsä Vodafonen signaalin. Ylöspäin mentiin niin rauhallista tahtia että syke ei ylittänyt 127.

Eri operaattorien leirit erottuvat alueella. Takana keltaista käyttävä Tusker Trail.

Nyt huomaa että esimerkiksi housujen vaihto ja yhdellä jalalla seisominen pistää hengästyttämään. Onneksi mitään päänsärkyä ei vielä ole tullut. Happisaturaatio oli tänään 84, kun nautimme spagetti ja  bolognesekastiketta.  Omassa JoPo-gourmet listassa spagettia olisi ollut vähemmän ja jauhelihakastiketta enemmän. Täällä on toisinpäin. Ruokavalio on hiilihydraattipainoitteinen. Yksi syy on tietenkin liikkumiseen ja paikalla ollessa lämmön tuottoon tarvittavan energian saaminen. Toinen syy on vuoristotaudin ehkäisy: neste ja hiilarit.

Alkukeitto sisälsi kurpitsaa ja sipulia. Paikallisen tomaatti- ja chilikastikkeen ero on että toisessa on sokeria ja toisessa sokeri korvattu chilillä. Maultaan ovat kaukana Heinzin ketsupista.

Päivä 2: Mti Mkubwa - Shira 1

Yöllä jokin colobus apina päätti herättää koko alueen. Voimakkaan huutonsa se vahvisti useammasta pisteestä kumpuavan kaiun avulla.

Aamulla kuudelta, kun oli vielä pimeää, ilmestyi herättäjä teekupin kanssa ovelle. Puoli seitsemältä olisi ollut lämmintä pesuvettä tarjolla. Seiskalta piti tavarat olla teltassa pakattuna ja aamupalan tarjoilu alkoi.

Aamupalaksi oli tarjolla vehnävelliä, jonka jälkeen saimme letun, paahdettua (paistettua) paahtoleipää, nakin ja guavan paloja. Huomaamatta oli yli puoli litraa nestettä tankattu ennen lähtöä.

Ensimmäinen tunti kuljettiin sademetsässä ja nimen mukaisesti saatiin myös sadetta niskaan. Tässä sateessa euron kertakäyttösadetakki toimi hyvin yläkropan ja päivärepun suojaajana. Vaihtoehto olisi voinut olla iso sateenvarjo.

Polku polveili alas ja ylös rinnettä. Päivän aikana nousua tuli kuitenkin 719 metriä enemmän. Sade teki laskuosuudet haastaviksi kun vesi valui polkua pitkin ja teki mutapohjan entistä liukkaammaksi.

Kasvillisuus muuttui katajanrunkomaiseksi pusikoksi joka alkuun oli yli viisi metristä, mutta nyt majoitusalueella sen yli jo näkee. Toki sen läpi ei tarvitse kävellä, sen verran tiheää se on.

Sademetsän ja tasangon välinen kasvillisuusalue

Päivän taipaleeseen kului viitisen tuntia, jonka takia lounas nautittiin vasta leirialueella. Oppaamme kulkee koko ajan edessä jolloin emme pääse kaasuttamaan ohitse eikä meille tarvitse hokea pole pole (hitaammin). GPS trackkerin mukaan jyrkimmissä kohdissa etenimme 1,2 km/h nopeutta, joka vastaa ahkiolla täysumpisessa etenemisen tahtia.

Rinteeltä näkyi 4x4 pelastustietä kulkeva auto. Leirialueelta suoraan sille on 1,5 km. Sen tien varteen tiputetaan mm. rakennusmateriaalit, joita tarvitaan uuden wc rakennukseen tekemiseksi. Nyt paikalle on tien vierestä kannettu pino lekaharkon tyyppisiä tiiliä ja jotain kuopan tapaista oli kaiveltu.

Kun saavuimme leirialueelle niin teltat oli kaikki pystyssä. Hyvä niin koska taivas aukeni ja ukkonenkin hieman jyrähteli. Ryhmämme tervehti meitä saapuessamme lauluesityksellä. Esilaulaja lauloi jotain ja muu ryhmä vastasi tai taputti rytmiä. Sanat kuulemma vaihtelee tilanteen mukaan. Itse tunnistin laulusta leiripaikkojen nimiä ja hakuna matata toivotuksen.

Ruokateltassa oli lounaaksi tarjolla spagettia, jonka sekaan oli pilkottu vihanneksia. Kananpala oli

taas jotenkin öljyssä valmistettu. Jälkiruoaksi oli tuoreen ananaksen palasia. Kesken ruokailun teltan lattia alkoi tulvia, kun vesi haki poistumisreittiä. Ojitus ratkaisi hieman ongelmaa.

Iltapäivä meni teltassa kärvistellessä. Ainoa ohjelmanumero oli neliraitahiiren surffailu absidissa kenkien lomitse. Onneksi sade taukosi ja jonkinlainen näkymä Kibon huipulle avautui.

Illan viihdykkeenä oli päivällinen. Pieneksi pilkotusta sipulista ja jostain vihreästä tehty keitto, riisiä, jonka seassa oli herneitä sekä naudanliha-vihannes kastike. Jälkiruoaksi pari palaa papaijaa.

Nyt on turvallista mennä nukkumaan, kun alueella on yksi opas taittoperäisen automaattiaseen kanssa. Ei uskalla leijonat häiritä unia.

Joka etapilla on kylttinsä. Korkeus ja etäisyystietoihin kannattaa suhtautua varauksella.

Päivä 1: Arusha - Londorossi Gate - Lemosho Glades - Mti Mkubwa

Eilen illalla Climb Kili ilmoitti että oppaan alkubriiffaus on aamulla 07:00 ja sitä ennen olisi syytä syödä aamiainen.

Kun sitten heti kuudelta ilmestyin ravintotilaan niin henkilökunta ilmestyi viitisen minuuttia myöhemmin. Sain eteeni fast track menun, josta sitten valitsin omeletin, tumman leivän ja kahvin. No aamupala oli kuitenkin tarjoiltu ja syöty noin puolessa tunnissa.

Briiffi oli aika pikainen. Käytiin läpi päivän aikataulu ja päiväreppuun tarvittavat tavarat. Varsinaiseen kantajalla menevään duffelilaukkuun sai pakata 15 kiloa. Lähtöön 08:00 oli sopivasti aikaa että sai aurinkorasvat pintaan.

Päivän pisin matkaosuus oli ajamatka hotellilta puistonvartijoiden tarkastukseen Londorossi Gatelle. Opas ja vaellukselle osallistujat kirjautuivat isoon kirjaan. Samaan aikaan autosta purettiin kaikki tavarat ulos ja ne punnittiin vaa`alla. Puistonvartija myös käsin arvioi kaikkien kantajien oman rinkan painon.

Vaikka tässä kohta ei ollut enää mikään high season niin piha oli täynnä autoja. Punnituksessa ei mennyt kohtuuton aika ja kun samaan aikaan söimme lounaan (hedelmiä, vihanneksia pilkottuna, keitetty peruna, kanamuna, pillimehu) niin pääsimme aloittamaan matkan ensimmäisenä ryhmänä.

Kantajat odottavat pääsyä punnitukseen.

Liian pienestä painosta sai palkinnoksi ylijäämärepusta pussin riisiä tai paahtoleipää.

Pienen ajomatkan jälkeen auto jätti meidät Lemosho Gladesin kääntöpaikalle. Pysähdyspaikka ei vielä anna viitteitä tulevasta, mutta heti kun polku avautuu sadametsän siimeksessä edessä ei näy kuin nousua.

Opas meni edeltä ja kaikki nousukohdat hiivittiin ylöspäin. Tasaisilla kohdilla ja laskuissa mentiin normaalimpaa tahtia. Matkaan kului lähes tasan 2 tuntia ilman mitään pitempiä taukoja. Vaikka taivas oli pilvessä niin mitään sadetta emme saaneet niskaan. Päivän kohokohdat lienee sademetsä runsaine aluskasvillisuuksineen sekä colubus että siniset apinat.

Matka oli niin lyhyt etteivät kantajat ehtineet kunnolla meidän edelle. Siksi Ison Puun leirialueella meillä ei ollut telttoja pystyssä tai ruokaa valmiina. Taas nimet isoon kirjaan. Tällä kertaa ilman passin numeroa. Puistonvartija määritti alueen mihin ryhmän teltat tuli sijoittaa ja kun yksi vaellusteltta ei ollut ihan kohdillaan niin vartija piirsi uudestaan alueen rajat.

Colobus apinoita

Meillä on mukana kolme vaellustelttaa, kaksi keittiötelttaa ja WC teltta kannettavalla ilman kemikaaleja olevalla käymälällä. Pikaisesti näyttää että kaiiilla ryhmillä on WC teltta mukana. Tällä leirillä on uusi rakennettu WC rakennus led valoilla. Kuusi koppia joissa jalanjäljet ja reikä lattialla sekä pisuaarit.

Ensimmäisen illan kynttiläillallisella oli tarjolla popcorneja, kuumaa juotavaa, kevätsipulikeitto, jauheliha-kasvis kastike sekä perunamuusista paistettuja nyyttejä. Happisaturaatiomittaus antoi tuloksen 92 päivällisellä.

Vaikka ollaan yli 2000 metrin korkeudessa niin silti moskiittoja ilmestyi illalla. Toivon mukaan malarianestolääkitys ajaa asiansa. Aurinko hävisi mailleen 19:00 paikkeilla ja vei mukanaan shortsikelin. Ennen nukkumatin tuloa omassa lähes uudessa Mountain Hardwearin Trango 3 teltassa saa blogin kirjoitettua. Lapuissa on julmetut varoitukset tulen käsittelystä teltan sisällä ja weppiosoite mistä saa lisätietoa, jos ei ymmärtänyt ohjeita. Vaikka teltassa on kaksi absidia, niin aika haastavaa olisi bensakeittimellä siellä kokkailla.

Matkapäivä

Eihän sitä suunnitteluvaiheessa muistanut huomioida että aikavyöhykkeiden vaihtelu lentokentältä toiselle söi yöunista kaksi tuntia. Kun lento lähti Frankfurtista iltakymmeneltä ja siihen perään nousu, lounas ja puolitoista tuntia ennen laskua aamupala, niin aamu kuudelta koneen laskeutuessa hulppea kahdeksan tunnin uni oli vaihtunut kolmen tunnin torkuiksi.

Toinen koneen vaihto oli Etiopiassa Addis Ababan kentällä. Tuntui että aamuksi oli solmukohtaan kerätty kaikki matkustajat joita sitten parin tunnin päästä tuupattiin jatkolennoille.

Ensimmäisen kerran näin kun miesten vessaan muodostui jonoa. Lentokoneellinen Nepalilaisia rauhanturvaajia järjestäytyi toisen kentän vessan eteen.

Rauhanturvaajia Nepalista

Lentojen positiivinen puoli oli että ne olivat ajoissa ja molemmat laukkuni löytyivät Kilimanjaron lentökentältä.

Lentokentällä vuorossa oli viisumihakemuksen teko omalla kynällä. Tiskiltä sai 50 USD setelillä leimatun paperin takaisin. Varsinaisessa passintarkastuksessa sai sitten tarraviisumin, pari kuvaa arkistoon ja molempien käsien sormenjälkien skannauksen niiden kaveriksi. Vielä kun kaikki laukut läpivalaistiin niin matka jatkui matkaoperaatorin järjestämän kyydin luo.

Matkaa lentokentältä Arushaan on reilu tunti. Kilometrit voi unohtaa kun autolla ei pääse ajamaan kaasu pohjassa ja kun pääsisi niin edessä jumittaa alitehoinen rekka ylikuormattuna.

Illalla tein pienen kävelylenkin läheiseen supermarkettiin. Summit Safari Lodge sijaitsee keskellä asuntoaluetta reilu 4 km keskustan ulkopuolella, joten nähtävää on vain sivukujien verran. Toki kaikki alakoululaiset tervehtivät valkonaamaa.

Tarkoitus oli nostaa paikallista valuuttaa ATM:stä mutta se oli rikki. Viereinen kauppa ei taas hyväksynyt luottokorttia. Opastivat noin korttelin päässä olevalle seuraavalle automaatille jossa oli kuitenkin vain Mastercardin logot, joten ei käteistä eikä vesipulloja. Onneksi hotellilla asia helpottui paikallisilla Serengeti ja Kilimanjaro tuotteilla.

Kerrankin suunnittelu alkoi ajoissa

Kun ajatus vaelluksesta hiipi mieleeni niin bongasin internetistä sivuston Kilimanjaron vaelluksesta www.climbmountkilimanjaro.com . Sivusto perustui Henry Stedmanin kirjaan Kilimanjaro The Trekking Guide To Africa's Highest Mountain. Jotenkin 15 euron sijoitus johonkin kädessä pidettävälle tuntui kannattavalta. Oma painokseni on tuorein vuodelta 2014 (1. painos 2003). Vaikka kirja ei olisi paras maan päällä niin kyllä se riittävän tuhti tietopaketti asian ympäriltä on.

Yksi arvio oli että matkan suunnittelun pitäisi alkaa kuusi kuukautta ennen ajateltua ajankohtaa. Toki tuo kuusi kuukautta ei ole intensiivistä tekemistä, mutta kyllä sen hyvinkin sai kulutettua siten ettei stressiä tullut missään vaiheessa.

Kun Amazon sai kirjan toimitettua niin oma aikansa meni sen lukemiseen. Itselle englantilainen kuiva huumori upposi kirjaa lukiessa. Kirjan pohjalta sai muodostettua hataran mielikuvan tarjolla olevista reittivaihtoehdoista. Reitillä on vaikutusta hintaan, kestoon ja vuoristotaudin oireiden lieventämiseen.

Itse päädyin Lemoshon 8 päiväiseen vaihtoehtoon koska omissa mielikuvissa tarjoaa kulkemista vuoren kaikissa kasvillisuusalueissa. Kahdeksas päivä on extra päivä, jonka pitäisi helpottaa akklimitoitumista siten että päivällä vaelletaan korkeammalla ja laskeudutaan yöpymään hieman alemmas. Ylöspäin mennään 6,5 päivää ja alas palataan 1,5 päivässä.

Kun reitti oli edes jollain tasolla päätetty niin seuraavaksi oli edessä matkanjärjestäjän valinta. Kilimanjarolle ei voi tehdä omatoimimatkoja vaan vaellus vaatii minimissään oppaan. Käytännössä vaellus tehdään ryhmässä jossa vaeltajan lisäksi on minimissään opas, kokki ja kolme kantajaa. Yksi päivä Kilimanjarolla maksaa pelkästään puistomaksuina 120 dollaria. Siihen sitten henkilökunnan palkat ja ruoka päälle. Pelkät kulut 8 päivän vaelluksesta on luokkaa 1800 taalaa eikä siinä ole mitään yrityksen katetta tai kaluston kuoletuksia.

Itse käytin valintakriteerinä Stedmanin kirjan ja sähköpostitse saamani konsultaation tietoja. Toinen kriteeri oli että yritys löytyy Kilimanjaron kantajien yhdistyksen KPAP sivuilta www.kiliporters.org. Yhdistyksen tavoite on taata kantajille riittävä palkka ja kohtuulliset työolot. Kantajan päiväpalkka pitäisi olla 9 dollarin tasolla, niin eipä siinä itselle säästöä tule jos matkanjärjestäjä ei maksa kuin 5 dollaria päivältä.

Tarjotut vaihtoehdot olivat loppujen lopuksi hyvin lähellä toisiaan. Itse päädyin http://www.climbkili.com/ yrityksen asiakkaaksi. Itselleni sopi kiinteähintainen vaellus riippumatta siitä montako henkeä vaellukselle lähtee. Yrityksen malli on all inclusive alkaen noudoista Kilimanjaron lentokentältä vakiona kuljetettavaan lisähappipulloon. Perusidea että hommaat vain lennot ja niiden avulla itsesi Tansaniaan. Plussana vielä mahdollisuus maksaa matka luottokortilla kun sopimus tehtiin. Vaelluskaverini kertoi että hän sai vaihtaa hyvästä syystä lähtöpäiväänsä kaksi kertaa ilman mitään ylimääräisiä kustannuksia.

Kiinteähintaisena yritys sitoutui järjestämään vaelluksen vaikka muita vaeltajia ei ryhmään liittyisi, joten sain sovittua sen lähtöpäivän joka itselleni sopi ja johon sain lennot sovitettua.

Lentojen haaste oli siinä ettei suoria lentoja Suomesta Kilimanjaron (JRO) kentälle ole. Vaihtoja vähintään kaksi ja oikeastaan kolme. Valinta meni sen mukaan koska olisin perillä ja millaisia odotusaikoja välilaskupaikoille muodostui. Meno ja paluu reitittyy eri kenttien kautta. Kun lennot ja matkanjärjestäjä oli valittu, niin ekat kolme kuukautta oli kulunut.

Seuraavana oli vuorossa rokotusten tarkistus ja tarvittavien reseptien saanti. Tansania vaatii keltakuumerokotustodistuksen, jos saavut riskimaasta. Kun en aikonut olla kaupunkien ulkopuolella vaelluksen lisäksi, niin päädyimme siihen ettei rokutusta tarvita. Koska hepatiitit oli kunnossa, sain seuraavalle viikolle ajan jäykkäkouristuksen vahvistusta varten. Influenssarokotuksenkin olisi halutessaan saanut.

Lääkäriaikaa piti odottaa 1,5 kuukautta. Malarianestolääkitystä varten tarvitaan resepti. Tutkittua tietoa en löytänyt, mutta yleisesti vuoristotaudin oireiden helpotukseen käytetään Diamax nimistä lääkettä. Tähänkin tarvittiin resepti. Apteekissa käynti köyhdytti 250 euroa, kun pakettiin lisättiin vatsan hyvinvointiin Precosania ja vedenpuhdistustabletit.

Varsinaisia varustehankintoja piti tehdä vain vähän ja niillekin löytynee jatkokäyttöä. Ostoslistalle päätyi 3 litran juomapussi, kevyet vaaleat retkeilyhousut (helmikuussa tarjonta oli valtaisa) ja pitkähihainen vaalea tekninen paita. Itseltäni kun pääsääntöisesti löytyy iloisen kirkkaita suomalaisen miehen varusteita (lue: mustia). Kiitos mm. Raision Loimu ja Turun Metsänkävijät.

Viimeisenä hankintalistalle päätyi matkavakuutus, koska Pohjantähden matkavukuutuksesta löytyy hyvinkin normaali klausuuli: ei voimassa yli 3000m korkeudessa, ei asumattomilla alueilla tai vuoristoalueilla pohjoismaiden ulkopuolella. Oman matkanjärjestäjän tarjoama linkki ei tarjonnut vakuutusta suomalaiselle, toinen operaattori olisi tarjonnut super version, mutta vain alle 40-vuotiaalle. Hyvä vaihtoehto, eikä edes hinnalla pilattu oli Nomadin matkavakuutus. Ehdot vaihtelee maittain, mutta valikoimasta löytyi vähän niin kuin Kilin reissua varten trekking under 6000 meter.