maanantai 2. huhtikuuta 2018

Päivä 1: Arusha - Londorossi Gate - Lemosho Glades - Mti Mkubwa

Eilen illalla Climb Kili ilmoitti että oppaan alkubriiffaus on aamulla 07:00 ja sitä ennen olisi syytä syödä aamiainen.

Kun sitten heti kuudelta ilmestyin ravintotilaan niin henkilökunta ilmestyi viitisen minuuttia myöhemmin. Sain eteeni fast track menun, josta sitten valitsin omeletin, tumman leivän ja kahvin. No aamupala oli kuitenkin tarjoiltu ja syöty noin puolessa tunnissa.

Briiffi oli aika pikainen. Käytiin läpi päivän aikataulu ja päiväreppuun tarvittavat tavarat. Varsinaiseen kantajalla menevään duffelilaukkuun sai pakata 15 kiloa. Lähtöön 08:00 oli sopivasti aikaa että sai aurinkorasvat pintaan.

Päivän pisin matkaosuus oli ajamatka hotellilta puistonvartijoiden tarkastukseen Londorossi Gatelle. Opas ja vaellukselle osallistujat kirjautuivat isoon kirjaan. Samaan aikaan autosta purettiin kaikki tavarat ulos ja ne punnittiin vaa`alla. Puistonvartija myös käsin arvioi kaikkien kantajien oman rinkan painon.

Vaikka tässä kohta ei ollut enää mikään high season niin piha oli täynnä autoja. Punnituksessa ei mennyt kohtuuton aika ja kun samaan aikaan söimme lounaan (hedelmiä, vihanneksia pilkottuna, keitetty peruna, kanamuna, pillimehu) niin pääsimme aloittamaan matkan ensimmäisenä ryhmänä.

Kantajat odottavat pääsyä punnitukseen.
Liian pienestä painosta sai palkinnoksi ylijäämärepusta pussin riisiä tai paahtoleipää.

Pienen ajomatkan jälkeen auto jätti meidät Lemosho Gladesin kääntöpaikalle. Pysähdyspaikka ei vielä anna viitteitä tulevasta, mutta heti kun polku avautuu sadametsän siimeksessä edessä ei näy kuin nousua.

Opas meni edeltä ja kaikki nousukohdat hiivittiin ylöspäin. Tasaisilla kohdilla ja laskuissa mentiin normaalimpaa tahtia. Matkaan kului lähes tasan 2 tuntia ilman mitään pitempiä taukoja. Vaikka taivas oli pilvessä niin mitään sadetta emme saaneet niskaan. Päivän kohokohdat lienee sademetsä runsaine aluskasvillisuuksineen sekä colubus että siniset apinat.

Matka oli niin lyhyt etteivät kantajat ehtineet kunnolla meidän edelle. Siksi Ison Puun leirialueella meillä ei ollut telttoja pystyssä tai ruokaa valmiina. Taas nimet isoon kirjaan. Tällä kertaa ilman passin numeroa. Puistonvartija määritti alueen mihin ryhmän teltat tuli sijoittaa ja kun yksi vaellusteltta ei ollut ihan kohdillaan niin vartija piirsi uudestaan alueen rajat.

Colobus apinoita

Meillä on mukana kolme vaellustelttaa, kaksi keittiötelttaa ja WC teltta kannettavalla ilman kemikaaleja olevalla käymälällä. Pikaisesti näyttää että kaiiilla ryhmillä on WC teltta mukana. Tällä leirillä on uusi rakennettu WC rakennus led valoilla. Kuusi koppia joissa jalanjäljet ja reikä lattialla sekä pisuaarit.

Ensimmäisen illan kynttiläillallisella oli tarjolla popcorneja, kuumaa juotavaa, kevätsipulikeitto, jauheliha-kasvis kastike sekä perunamuusista paistettuja nyyttejä. Happisaturaatiomittaus antoi tuloksen 92 päivällisellä.

Vaikka ollaan yli 2000 metrin korkeudessa niin silti moskiittoja ilmestyi illalla. Toivon mukaan malarianestolääkitys ajaa asiansa. Aurinko hävisi mailleen 19:00 paikkeilla ja vei mukanaan shortsikelin. Ennen nukkumatin tuloa omassa lähes uudessa Mountain Hardwearin Trango 3 teltassa saa blogin kirjoitettua. Lapuissa on julmetut varoitukset tulen käsittelystä teltan sisällä ja weppiosoite mistä saa lisätietoa, jos ei ymmärtänyt ohjeita. Vaikka teltassa on kaksi absidia, niin aika haastavaa olisi bensakeittimellä siellä kokkailla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti